Kuka Hannu Luhtasela?

Hannu Luhtasela. 33-vuotias Oululaistunut miekkonen, joka alkutaipaleensa kulki Nivalan maaseutumaisemissa.

Kesäreissu Italiaan

Matkakuume on siitä pirumainen tauti, että se ei lähde kulumallakaan pois. Vaikka kuinka yrittäisit sitä hoitaa matkustelemalla, se palaa aina. Mutta eihän siinä mitään, kun hoitokeino on silti sen verran mukava, eli matkustaminen.

Vaikka viime vuosina on tullut jälleen matkustelua (Kroatia ja Espanja 2016, Alankomaat ja Tsekki 2015), niin viime vuosi jäi ikävä kyllä välistä. Tänä vuonna olin kumminkin jo suhkot hyvissä ajoin liikenteessä kesämatkan suhteen, sillä tuukun kanssa varasimme jo huhtikuussa reissun Italian lämpöön.

Perinteisesti sitä vain menoliput ja majoituspaikat varasimme, sillä itse ainakin pidän tietystä yllätyksellisyydestä ja spontaaniudesta – katsoo mihin matka meitä vie.

Matkamme alkoi kesäkuun loppupuolella ottamalla VR:n kyydityksen yhdeksi yöksi pääkaupunkiseudulle ennen lentoamme Firenzeen. Jo tässä vaiheessa meinasi sattua hieman kommelluksia, kun junaa Riihimäellä vaihtaessa unohdimme osan tavaroistamme edelliseen junaan. Eihän tavallisella tavaralla olisi niin väliä ollut, mutta kyseessä oli kumminkin mm. kännykkäni ja tuukun henkilökortti, niin äkisti yhteyttä VR:n asiakaspalveluun ja suureksi onneksemme saimmekin jo tunnissa tavaramme takaisin. Tämän pikaisen Helsingin vierailun jälkeen olikin aika ottaa suunnaksi Kerava, jossa yövyimme entisellä luokkakaverillani.

Seuraavana päivänä koittikin viimein suuri hetki, kun oli aika lähteä itse matkaan. Lentomme suuntasi Lontoon Gatwickin lentoaseman kautta Firenzen lentokentälle, jossa ihan säästösyistä yövyimme. Lento kun saapui sen verran myöhään ja majapaikkaan pääsisimme suhkot aikaisten, niin emme varanneet laisinkaan majoitusta kyseiselle yöllä. Ikävä kyllä lentoasema on aamuyön tunnit kiinni, mutta läheinen huoltoasema palveli ja pihalla tarkeni ongelmitta.

Itse Firenze oli uskomattoman kaunis kaupunki. Historia ja arkkitehtuuri ovat aina kiehtoneet, joten kyllähän sitä oli Firenzen historiansiipien havinassa kuin lapsi karkkikaupassa. Firenzessä oleskelun aikana opimme kyllä sen, kuinka tärkeää on varata etukäteen liput museoihin ja tapahtumiin, ellei halua jonottaa tuntikausia paahtavassa helteessä. Näin ikävä kyllä meille kävi Accademia Gallery in Florencen kanssa, jossa olisi ollut nähtävillä David-patsas. Onneksemme pääsimme Firenzessä oleskelun aikana silti tutustumaan taiteeseen mm. Uffizi-taidegalleriassa, jonka valtavuus jätti suorastaan sanattomaksi. Unohtamatta tietenkään kiertelyä tässä vallan suuressa ja upeassa kaupungissa. Ja kyllähän se on vielä pakko mainita käymästämme Pizza & Gelato -kurssista, ainakin itse sain hyviä vinkkejä maistuvan pizzan tekoon.

Kaiken kaikkiaan Firenze jätti varsin lämpimät muistot, mutta jossain välissä sitä on pakko jatkaa matkaa ja näin myös meidän oli aika ottaa suunnaksi Venetsia. Olen käynyt Venetsiassa kerran aiemminkin perheeni kanssa, mutta tästä on aikaa jo li 20 vuotta. Eli voisikin sanoa, että tämä vierailu oli kuin ensimmäinen.

Venetsian reissumme oli muutaman yön mittainen ja voisi sanoa, että onneksi. Turistimassat olivat käsittämättömän valtavat ja yli 35 asteen kuumuus tuntui Venetsian ahtailla kaduilla toden teolla. Voisi sanoa, että itse Venetsiasta oli mahdotonta nauttia tuossa ruuhkassa. Kaunista ja upeaahan Venetsiassa toki on, mutta itse kaipaan tilaa hengittää ja sitä Venetsia ei meille tarjonnut.

Venetsiassa olon aikana olikin aika pohtia seuraavaa kohdetta ja kuten sanonta kuuluu, ”Kaikki tiet vievät Roomaan”, piti paikkansa myös tällä kertaa. Jälleen kerran siis raiteille läpi kauniiden ja ennen kaikkea vaihtelevien maisemien sekä vuorten ali tunneleita pitkin, kunnes ikuinen Rooma siinsikin silmissämme.

Rooma on kiehtonut minua aina ja olihan tuo uskomattoman hienoa päästä kokemaan myös tämä kaupunki. Nähtävää ja koettavaa olisi riittänyt enemmän kuin meillä oli aikaa, sillä niin uskomattoman paljon historiaa tähän kaupunkiin mahtuu. Ja ennen kaikkea ylitäyden Venetsian jälkeen oli ihanaa hengähtää väljemmässä Roomassa.

Vierailuumme Roomassa kuului niin omatoimista kaupunkiin tutustumista kuin myös opastettua kiertoajelua, joka kylläkin hieman rahastukselta vain tuntui. Muutamia unohtumattomia kokemuksia mainitakseni Colosseum oli upeampi kuin olin kuvitellutkaan. Paikan opastettuun kierrokseen kuului myös lähialueisiin tutustuminen enkä edes tiennytkään, kuinka paljon historiallisia paikkoja on ihan Colosseumin juuressa.

Toki matkaamme kuului niin rantalomailua Lido di Ostiassa kuin myös vierailu Vatikaanivaltiossa ja kierrokset kirkoissa ja museoissa.

Ikävä kyllä kaikki mahtava päättyy aina aikanaan, niin myös tämä lomamme. Haikein mielin jouduimme ottamaan suunnaksi lentokentän ja nenän kohti kotisuomea, tosin pieni seitsemän tunnin välilasku oli vielä edessä Romanian Bukarestissa.

Aina reissaamisen jälkeen koen jonkinlaista matkamasennusta, niin myös tällä kertaa. Lomamme oli kaiken kaikkiaan mahtava ja unohtumaton, joten mieli tekisi vain jatkaa tätä hauskanpitoa. Ikävä kyllä aina se ei ole mahdollista, vaan meidän kaikkien on palattava arjen syövereihin.



Ostoksille eBayn kautta!

Travel Hooded Pillow Cushion Car Office Airplane Head Rest Neck Support U-Shaped
$11.51
Kauppa päättyy: Wednesday Dec-26-2018 18:46:17 PST
Osta heti hintaan: $11.51
Osta heti | Lisää seurantaan


Inflatable Air Travel Pillow Airplane Neck Head Chin Cushion Office Nap Rest
$12.29
Kauppa päättyy: Wednesday Dec-12-2018 8:14:36 PST
Osta heti hintaan: $12.29
Osta heti | Lisää seurantaan


Travel Hooded Pillow Cushion Car Office Airplane Head Rest Neck Support U-Shaped
$11.51
Kauppa päättyy: Wednesday Dec-26-2018 18:46:17 PST
Osta heti hintaan: $11.51
Osta heti | Lisää seurantaan


Travel Hooded Pillow Cushion Car Office Airplane Head Rest Neck Support U-Shaped
$11.51
Kauppa päättyy: Wednesday Dec-26-2018 18:46:17 PST
Osta heti hintaan: $11.51
Osta heti | Lisää seurantaan


https://luhtasela.fi/suosituimmat-vpn-palvelut-pikatestissa/,
})(jQuery)