Kuka Hannu Luhtasela?

Hannu Luhtasela. 32-vuotias Oululaistunut miekkonen, joka alkutaipaleensa kulki Nivalan maaseutumaisemissa.

Ensitunnelmat Netflixistä

Odotettu Netflix on avautui viimeinkin eilen myös Suomessa. Hienoista hypeä oli ilmassa jo pitkään ennen julkaisua, mutta ainakin omakohtaisesti täytyy sanoa, että alku oli pienoinen pettymys.

Netflixin kuukausihinta on varsin edullinen 7,95€ ja tällä hinnalla saat on-demand -palveluna suuren määrän elokuvia ja tv-sarjoja. Suuren siis ainakin Yhdysvalloissa, sillä näin avajaistunnelmmissa elokuvia tai tv-sarjoja ei niin paljoa ole ja ennenkaikkea tarjonta on varsin vanhaa. Elokuvat ovat useamman vuoden takaa ja tv-sarjoista on tarjolla lähinnä ensimmäisen tai toisen tuotantakauden jaksoja. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Dexter, josta on käynnissä jo seitsemäs tuotantokausi Yhdysvalloissa, mutta Netflix tarjoaa katseltavaa vain kolmanteen kauteen asti.

Toinen pettymyksen aihe oli itse video ja toistolaitteet. Käytössäni on tietokoneen lisäksi niin SmartTV:tä kuin Xbox360:ntä, mutta luonnollisestikkaan mikään ei toimi heittämällä. Tietokoneella katsoessa Netflix tarjoaa vain SD-laatua jostain syystä, vaikka HD-laatukin olisi tarjolla. Vähäisen pelailumäärän vuoksi en ole maksanut Xbox Liven -kultajäsenyydestä aikoihin, mutta jostain luin, että Netflixin pitäisi toimia myös ilmaisjäsenyydellä. Väärässä olin, sillä Netflixin käyttö vaatii Xbox Liven kultajäsenyyden. Eli käytännössä hinta lähes tuplaantuisi, jos haluan käyttää Netflixiä Xbox360:n kautta.

Mutta eihän tässä pitäisi olla hätää, sillä olohuoneesta löytyy Samsungin 46″ Smart-TV. Mutta mutta… Samsung Appsistä ei ainakaan vielä löydy Netflixin sovellusta, vaikka sellainen on aavan meren tuolla puolen tarjolla. Eli käytännössä palaamme jälleen alkupisteeseen, jossa joudumme käyttämään Netflixiä tietokoneen kautta ja tietokonehan on yhdistetty televisioon HDMI:llä. Mutta kuten jo sanottu, jostain syystä Netflix tarjoaa tietokoneelle vain SD-kuvanlaatua, joka on varsinaista puuroa varsinkin suuremmalla ruudulla.

Eli vielä on suuria ongelmia ja puutteita Netflixillä, mutta ei Roomaakaan päivässä rakennettu. Annan Netflixille vielä aikaa parantaa tarjontaansa ja toimivuuttaan, sitten vasta tuomitsen lopullisesti.

Muistettavaa on myös se, että Viaplay alensi hintojaan Netflixin tasolle ja myös HBO on tulossa on-demand -markkinoille.

Netflix tarjoaa kuukauden ilmaisen tutustumisen, joten mitään et menetä jos haluat tutustua tähän palveluun. Spotify Premium -jäsenille ilmaisaikaa on 4.1.2012 asti.

No Comments

Post a Comment

http://luhtasela.fi/kunnallinen-terveydenhuolto-osaa-taas/,http://luhtasela.fi/appelsiini-org-muutti-verkkokaupat-org-lopetti/