Kuka Hannu Luhtasela?

Hannu Luhtasela. 32-vuotias Oululaistunut miekkonen, joka alkutaipaleensa kulki Nivalan maaseutumaisemissa.

Hyvästit rakkaalle Apassille

Yli yksitoista vuotten sitten Apassi saapui rikastuttamaan elämääni, mutta kaikella on päätepisteensä. Joulun aikaan sain huonoja uutisia Apassin tilasta, mutta vielä pitkään karvakasani jaksoi taistella suolistosyöpää. Viime päivinä väsymys kävi kuitenkin ylivoimaiseksi ja ja tänään klo 11:48 päättyi Apassin taival täällä. Laserkynän punainen piste jäi...

Suurien muutoksien vuosi 2013

Suurien muutoksien vuosi 2013 on viimein ohi, ja lieneekin paikallaan kerrata kuluneen vuoden tapahtumat. Tämä vuosi käsitti jälleen suuria elämänmuutoksia. Vaikka vuoden aikana tapahtuikin runsaasti positiivisia asioita, niin negatiiviset tapahtumat varjostivat koko vuotta. Jo tämän vuoden alussa tiesin, ettei tämä vuosi tule olemaan helppo. Äitini syöpä eteni...

Kun on aika lähteä

Elämä antaa ja elämä ottaa, mutta tänä vuonna elämä on jälleen ottanut enemmän kuin antanut. Viime kesänä hautasimme äitini ja tällä viikolla menetykset jatkuivat jälleen, kun äitini äiti, eli mummuni nukkui pois. Mummu ehti elää kunnioitettavaan 89 vuoden ikään, mutta kyllä menetykset ottavat silti aina...

Hautajaistunnelmissa

Viime lauantaina (15.6.2013) oli aika saattaa noin kuukausi sitten menehtynyt äitini viimeiselle matkalleen. Luonnollisesti päivä oli erittäin rankka, mutta tietyllä tavalla mieli on nyt rauhallinen siitä, että äiti on levossa. Siunaus toimitettiin Nivalan kirkossa ja äidin viimeinen leposija sijaitsee Nivalan uudella hautausmaalla. Vaikka päivä, tai paremminkin...

Rakkaamme muistolle

Kaikkia taisteluja ei ole ilmeisesti tarkoitettu voitettavaksi ja tällä kertaa rakas äitini hävisi tämän taistelun. Äidin tila alkoi heiketä voimakkaasti viime aikoina ja onneksi ehdimme Ainon kanssa käydä kotonani jo toissa viikolla, sillä viime viikolla hänen tilansa heikkeni entisestään ja äiti nukkui pois luotamme lauantaina 18.5.2013...

Niin hyvää kuin huonoa

Pitkäänhän se oli odotettavissa, mutta kyllä itselleni läheisen isovanhemman eilinen kuolema vetää mielen matalaksi. Noin kuukauden takaiden sydäninfarktihan tätä enteili, mutta mielessään sitä aina toivoo, että kyllä siitä mummoni siitä vielä toipuu. Mutta näin ei käynyt tällä kertaa, mutta on liki 90 vuoden elinkaari silti...

Vuosi 2006

Vuosiluku vaihtui jälleen ja onkin parasta suorittaa katsaus kulunuseen vuoteen ja sen tapahtumiin. Sekä kirjoittaa muistakin viime aikojen tapahtumista. Vuoden merkittävin tapahtuma itselleni oli muutto pois kotoa yli 160 kilometrin päähän Ouluun vailla tietoa siitä, onnistuisinko hankkimaan itselleni töitä tai koulutusta. Parin viikon etsimisen jälkeen sopiva...

Hyvää jatkoa Analle

Joskus toivoisi, että ei olisi ikinä herännyt kuluvaan päivään. Pari viimeistä päivää on mennyt Heidin kanssa ja meillä on ollut mahtavaa, kuten eilen illalla. En muista milloin minulla olisi ikinä ollut niin hauskaa. Mutta ei tänään enään. Tultuani aamulla kotia oli aika suunnata suihkuun peseytymään. Suihkusta tullessani...

http://luhtasela.fi/ojassa-on-tunnelmaa/,http://luhtasela.fi/rmj-televisoinnit/