Kuka Hannu Luhtasela?

Hannu Luhtasela. 32-vuotias Oululaistunut miekkonen, joka alkutaipaleensa kulki Nivalan maaseutumaisemissa.

Appelsiini.org:n joutsenlauluko?

Ei suinkaan, ei tämä ole blogini joutsenlaulu. Mutta erään aikakauden päätös tämä on, jos näin voi sanoa.

Kun ryhdyin kirjoittamaan päiväkirjamaista blogiani vuonna 2004, en olisi uskonut sen kestävän näin pitkään – 13 vuotta. Alkujaan portfolionani toiminut Luhtasela.fi tuli mukaan kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2014. Alkujaan Appelsiini.org:n artikkelit olivat hyvinkin henkilökohtaisia ja omalla tavallaan ajatuksenvirtaani kuvastavia tekstejä. Eräällä tavalla saman tyylisiä merkintöjä, joita me nykyään teemme Facebookiin.

Näiden syiden vuoksi olenkin vuosien saatossa enenevissä määrin piilotellut ja poistellut tekstejä näkyviltä, koska yksinkertaisesti kaikella ei ole edes arkistollista merkitystä. Muistojen virkistämiseksi olen kuitenkin jättänyt runsaasti tekstejä julkiseksi. Kyllähän tässä on niitä korvat punotellen lukenut, mutta elämänmeno oli tuolloin toista.

Tässä vuosien saatossa olen kuitenkin pohtinut kahden omalla tavallaan päällekkäisen sivuston järkevyyttä. Tästä syystä olenkin päättänyt yhdistää Appelsiini.org:n ja Luhtasela.fi:n keskenään Luhtasela.fi -domainin alle. Appelsiini.org:n sisältö on tämän päivän aikana siirretty kokonaisuudessa tämän domainin alaisuuteen. Media ja artikkelit on käyty läpi, mutta luonnollisesti pieniä virheitä saattaa esiintyä siellä täällä. Osoite- ja kansiorakenne on pyritty pitämään samana kuin Appelsiini.org:ssa ja uudelleenohjauksen ansiosta vanhat linkit tulevat automaattisesti osoittamaan uuteen osoitteeseen.

Näillä näkymin Appelsiini.org tulee nykymuodossaan katoamaan linjoilta lähipäivien aikana. Jos kaikki menee suunnitellusti, domain Appelsiini.org tulee ohjautumaan myös tulevaisuudessa tämän domainin suuntaan.

No Comments

Post a Comment

http://luhtasela.fi/tervetuloa-kotiin-oneplus-3t/,http://luhtasela.fi/suosituimmat-vpn-palvelut-pikatestissa/